HELMIME
Ajatus HELMIMEstä syntyi jo aikaa sitten, kun pohdiskelin, mitä kaikkia miimitapahtumia voisi ja olisi mahdollista järjestää. Miksei kutsua kaikkia samalla nimellä? Sattuneista syistä ei ollut järkeä julkaista nimeä aikaisemmin, kun tapahtumiakaan ei voitu järjestää. Nyt kuitenkin syksyn tullen saamme uutta puhtia ja uusia ihmisiä mukaan toimintaamme. Lokakuussa Tsekin-vahvistuksemme Tomas Kasprzyk ohjaa viikonloppukurssin ja toivottavasti itsekin pääsen loppuvuodesta taas opetushommiin (omat suunnitelmani täytyy pitää vielä joustavina pitkittyneen kuntoutumisen takia).
Toiveeni on tietysti, että HELMIME-miimitapahtumat saavat tulta alleen ja erilaisia kursseja, tunteja ja esityksiä voitdaan järjestää mahdollisimman paljon. Viime vuosien työmääristä olemme kuitenkin oppineet, että enempää ei voi tehdä kuin mihin sekä rahalliset että henkiset resurssit riittävät. Omasta selkänahasta ei enää oikein edes löydy revittävää, joten toiveiden ja realiteettien kanssa täytyy tehdä varmasti kompromisseja. Ensi keväälle on jo tiedossa jotain spesiaalia, kiitos SKR:n apurahan!
HELMIMEn kautta haluan - ja Auracon ryhmänä haluamme - tuoda Suomeen miimin virtuoosimaista taituruutta, rikkoa stereotypioita ja tarjota oppimismahdollisuuksia aloittelijoista ammattilaisiin. Toivottavasti mahdollisimman moni uusi ja utelias löytää miimin pariin vanhojen tuttujen lisäksi!
HELMIME - Paljon melua tyhjästä.
Kommentit
Lähetä kommentti