Haaveista tavoitteita ja niistä totta

Noin kolme vuotta sitten Berliinissä sain sen ajatuksen päähäni ja siellä se on pysynyt. Olin juuri nähnyt huikean miimi-illan, jossa neljä miimikkoa yksin ja yhdessä esittivät toinen toistaan parempia esityksiä. Esiintyminen samana keväänä itse vastaavanlaisessa illassa vahvisti ajatuksen. Tällaista ei ole Suomessa, mutta juuri tällaista sinne pitää saada!

Niinpä aloin heti puhua ääneen miimi-illan järjestämisestä Helsinkiin. Jo tuona samana iltana sanoin paikalliselle kollegalleni, että "tämmöisen tapahtuman haluan Suomeenkin". Hän, realisti kun on, sanoi: "It will take time. But you can do it." Niinpä sitten päätin tehdä ajatuksesta totta.

I Can Deny Everything Berliinissä keväällä 2017. Kuva: Agnieska Sikora

Aikaahan se otti. Suunnittelutyötä, apurahahakemuksia (muutamia hylättyjä sellaisia ennen kuin tärppäsi), nimen ja ilmeen suunnittelua... Ja isoimpana kysymyksenä se, kuka sen tapahtuman oikein käytännössä tuottaa ja kaiken järjestää. Sen verran järkeä on meillä taiteilijoillakin päissämme, että yksin ei tällaista tapahtumaa ruvettaisi järjestämään.

Viime vuoden aikana moni asia sitten loksahti kohdilleen. Saimme HELMIMEen avustuksen Suomen Kulttuurirahastolta, pääsimme mukaan uuden tuotanto-, managerointi- ja agentuuripalveluita tarjoavan Pragma Helsingin asiakkaaksi, HELMIME-miimiklubi otettiin yhteistyöprojektiksi Pragman kanssa ja niin miimi-illan suunnittelu ja toteutus lähti toden teolla käyntiin.

Ja kolmen viikon päästä se on vihdoin totta - mitä on melkein vaikea uskoa! Nipistäkää minua sitten käsivarresta pe 28.2., että uskon ja huomaan, miten haaveista tulee totta.

Hauskuuttelua alkuvuodesta 2020, kuva: Laura Karlin

Oikeastaan sanat "haave" ja "unelma" ovat hieman vääristäviä tämän suhteen. Kyllä se oli aikalailla tavoite heti alusta alkaen. Halu ja tahto näyttää kaikille tutuille ja tuntemattomille, mitä se miimi, josta puhun, oikein on. Nyt siis, jos olet joskus miettinyt, että mitähän se Kati oikein duunaa tai mitä siistiä miimissä muka on, tule katsomaan! Olen todella tyytyväinen illan esiintyjäjoukkoon. He (me) eivät ole vain taitavia miimikoita, vaan myös sellaisia, jotka uudistavat miimiä ja tekevät siitä omannäköistään. Rakkaus lajiin näkyy tinkimättömänä työnä ja ilossa, jolla he tekevät työtään. Kirsikkana kakun päällä he ovat myös hyviä ystäviäni, ja mikä olisikaan hauskempaa kuin jakaa lava ystävien kanssa. Lisäksi toivon myös katsomon puolelle mahdollisimman paljon ystäviäni, sillä jokaiset tutut kasvot katsomossa ovat tärkeät!

Tervetuloa siis sankoin joukoin tähän ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävään miimi-iltaan!

PS. HELMIME-klubi toiminee myös minun henkilökohtaisena come backinani esiintymislavoille puolentoista vuoden tauon jälkeen. Pikkuisen meinaa puntti tutista, mutta treenataan se puntin sisältö siihen kuntoon, ettei klubi-illan aikana tutise!


Kommentit

Suositut tekstit