Yhdessä verkossa

Johan on viime blogipostauksesta aikaa! "Sattuneesta syystä" maaliskuun jälkeen tässä on ollut vähän muut asiat mielessä kuin blogin kirjoittaminen...

Kevään ja kesän aikana treenaaminen on ollut melko yksinäistä puuhaa. Jonkin sortin yhteisöllisyyttä ovat tarjonneet netin välityksellä tapahtuneet kurssit ja tunnit. Olen osallistunut treeneihin esimerkiksi New Yorkissa, Osakassa, Berliinissä ja Washingtonissa... Yksittäiset Instagram- tai Facebook-livetunnit ovat olleet oikeastaan aika hauskoja ja matalan kynnyksen tapoja kokeilla vaikkapa uusia lajeja. Eipähän ollut kukaan näkemässä, kuinka pahasti askeleissa voi seota tai kuinka jäykäksi selkä oli verkkoelämästä käynyt. Yksi parhaista jutuista koronakeväänä oli päästä pitkään haaveilemilleni modernin tanssin Horton-tekniikan tunneille. 

Ekalla Horton-tunnilla Suomen aikaa klo 00.20...

Kesän aikana osallistuin uteliaisuudesta ja treeniseuran kaipuusta myös corporeal mime -kurssille, tai oikeastaan kahdelle saman järjestäjän kurssille. Kurssit piti Japanissa kotiaan pitävä tarinainanika-ryhmä opettajanaan Tania Coke. Corporeal mime on toki tuttua jo kouluajoilta, mutta ei sitä itsekseen ole tullut ihan hirvesti treenattua. Kurssit oli suunnattu kaikille, aiempi kokemus ei ollut välttämätöntä. Monentasoista porukkaa tunneilla kyllä olikin. Aikataulut ja yhdessä treenaminen antoivat mukavasti rakennetta päiville ja tuskinpa ilman koronaa olisimme sellaisella porukalla koskaan yhdessä treenanneetkaan. Osallistujia oli Japanista, Briteistä, Walesista, Etelä-Afrikasta, Suomesta... Yhteensä kurssit kestivät noin 8 viikkoa.

Tarinainanikan tunnilla

Tanian sanalliset, kuvalliset ja liikkeelliset selitykset corporeal mimesta avasivat minulle aiempaa paremmin koko lajin syvintä olemusta. Luulen ymmärtäväni nyt paremmin, mistä siinä kaikessa on kyse. Opiskeluaikoina meillä corporealia harjoiteltiin lähinnä vain fyysisenä tekniikkana, jollaisena se on geometrinen ja aika mekaaninen. Näillä online-kursseilla teimme ilmaisullisia harjoituksia ja luovia tehtäviä aika paljon tekniikan lisäksi, ja niiden avulla pystyi paremmin ymmärtämään tekniikan esityksellisen puolen.

Harjoitusten lisäksi jokaisen tunnin päätteksi sai jäädä zoomiin hetkeksi aikaa juttelemaan ja vaihtamaan ajatuksia niin tunneista, miimistä kuin kunkin maan koronatilanteestakin. Ne hetket olivat todella mukavia ja niiden kautta sai jonkinlaisia kohtaamisen tunteita eri ihmisten kanssa. Yhdellä tunnilla oli jännä kokemus yhdessä tekemisestä ja yhteisestä flow-tilasta. Olimme harjoitelleet Étienne Decroux'n The Washerwoman -numeroa ja lopuksi "esitimme" sen samanaikaisesti, jokainen omassa kodissaan, omalla ruudullaan. Mutta jotain jännittävää tapahtui, kun ruutujen välitykselläkin pystyi aistimaan yhteisen energian ja keskittymisen. Kaikki olivat vähän häkeltyneitä vedon päätyttyä, että mitä tässä nyt oikein tapahtui. Liekö jokaisen oma keskittyminen sai aikaan tunteen muidenkin läsnäolosta ja yhdessä tekemisestä, tai sitten todella jotkin energiat matkasivat maailman ympäri ruutujen välityksellä. Jännä kokemus!

Harjoituksesta

Online-treeneissä on mielestäni yksi todella merkittävä puute sen lisäksi, että ei pääse oikeasti yhdessä liikumaan samassa tilassa. Se, että vastuu harjoitusten oikein tekemisestä on oppilaalla. Pikkuruuduista opettaja ei millään voi nähdä kaikkia ja mitä kaikki tekevät, varsinkin kun monilla kuvaruutuun mahtuu vain puolikas ihminen. Ilman aiempaa kokemusta esimerkiksi corporeal mimesta, olisin varmasti tehnyt paljon teknisiä asioita väärin (koska nytkin tein) ja ehkä jopa vahingollisesti. Jos ei itse huomaa/tiedä tekevänsä väärin ja jos opettaja ei näe tekemisiäsi, niin miten sitä osaa korjatakaan? Senpä takia en ole itse halunnut pitää tunteja verkon välityksellä, vaikka keväällä sitäkin vaihtoehtoa pohdin. Opettajana olisin varmasti todella turhautunut siitä, että en pääsisi korjaamaan ja ohjaamaan niin tarkasti kuin haluaisin. Vaihtoehtoisesti sitten pitäisi ajatella opetustapa ja opetettavat sisällöt aivan uusiksi. Tuttua tekniikkaa tietysti on turvallisempi harjoitella itsekseen kuin aivan uutta.

Yksityistunnit tai -sessiot ovat vähän eri asia, ja olenkin parit miimitunnit ja -konsultaatiot pitänyt videoyhteydellä. Niissä voi keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan ja pystyy vähän tarkemmin ohjaamaan kuin ryhmävideoilla. Hyviä ja huonoja puolia näissäkin, niin kuin kaikessa.

Jonkinlaista säännöllisempää ja suunnitellumpaa digitaalista miimisisältöä on varmaan syytä harkita, kun koronapandemia nyt taas nostaa päätään eikä fyysinen yhdessä tekeminen ja oikeat kohtaamiset tunnu turvallisilta vaihtoehdoilta. Itse ainakin olen mieluummin vaikka liian varoivainen kuin että vahingossakaan altistaisin itseäni tai muita virukselle. Aikamoista tasapainottelua riskien ja taiteenpalon välillähän tämä on, epävarmuudesta puhumattakaan!

Mutta toimiiko miimi, joka perustuu niin vahvasti ihmisen kolmiulotteisuuteen, ruudulta nähtynä?

Eikun vaan metsään mielenrauhaa etsimään!