Edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin sitä, mitä pantomiimillä ja miimijohdannaisilla sanoilla on 1900-luvun alussa tarkoitettu. Nyt pääsemme käsiksi kysymykseen, joka ainakin itseäni on kiinnostanut ehkä eniten, eli millaisia näiden miimikoiden/eleilijöiden/jäljittelijöiden esitykset olivat. Mitä teki miimikko vuonna 1908?
Minulla ei ole kuvia tai videoita tutkimukseni kohteena olevista Herra Schwartzista tai Charles Morrésta. Aivan mahdotonta niiden olemassaoleminen ei ole, sillä tuolloin on otettu studiokuvia esiintyjistä roolivaatteissaan, ja löytyyhän ensimmäisiä videoitakin jo 1800-luvun puolelta. Etsiessäni etenkin valokuvia kävin läpi mm. Finna-hakupalvelua sekä tein tietopyynnöt Teatterimuseon ja Hotelli- ja ravintolamuseon arkistoihin. Ei tärpännyt.
Sanallisia kuvailuja Schwartzin ja Morrén esityksistä löytyy muutamien lehtien arvioista ja kommenteista. Löytyneiden esitysilmoitusten ja -arvioiden perusteella molemmat esittivät kuuluisuuksien imitaatioita — pääsemme siis miimin jäljittelijä-merkitykseen.* Esitettävinä henkilöinä on ollut esimerkiksi säveltäjiä (mm. Wagner, Liszt), kirjailijoita (mm. Runeberg, Ibsen) ja valtionpäämiehiä (mm. Roosevelt, Mannerheim). He esiintyivät joko omassa illassaan tai osana kabaree- ja varietee-esityksiä.
 |
| "Helikons utrmärkte mimiker Charles Morré har gladt publiken under veckan med en serie nya "gubbar", bland hvilka särskildt må nämnas de lyckade maskerna af Chamberlain, Dr Cook, Booth, Jonas Lie, Ibsen, Oskas II och — Runeberg." Fyren 9.3.1912 |
Ruotsissakin esiintyneen Morrén esityksistä ruotsalaiset lehdet kertovat, että hän on käyttänyt erilaisia asuja, peruukkeja ja maskeerauksia imitoidessaan eri henkilöitä. Herra Schwartzin voi olettaa tehneen omissa esityksissään samankaltaisesti, koska suomalaisten lehtien kuvailut ovat hyvin samankaltaisia molempien esityksistä. Jää vain arvailujen varaan, minkälaisia tarinoita, tunnelmia tai ajatuksia he halusivat imitaatioillaan välittää. Sitäkään lähteet eivät kerro, ottivatko Schwartz ja Morré kantaa päivänpolttaviin asioihin vai esittivätkö he hahmoja ilman poliittista agendaa.
 |
"Komma vi så till en herre vid namn Charles Morré med den braskande titeln "nutidens förnämste mimiker". Med tillhjälp af kostymer, peruker och dylikt framställer han medelst sig själf lefvande bilder, såsom Tol-(---stoy)". Norrköpings Tidningar 15.4.1905.
|
Herra Schwartzin Vaasan esityksissä on hänen lisäkseen esiintynyt Pieni Orkesteri, mutta sen osuudesta on lähteiden perusteella mahdoton tehdä pitäviä arvioita, koska ainoassa löytyneessä arviossa todetaan vain Pienen Orkesterin esiintyneen mukana kaikkia tyydyttävästi. Orkesterin kokoonpanosta ei ole mainintoja. Oletan orkesterin olleen ennemminkin tausta- ja/tai välimusiikin soittajana, koska ilmoituksissa Herra Schwartz mainitaan pääesiintyjän omaisesti ensin ja isommalla kirjasimella ja arvio tosiaan mainitsee orkesterin soittavan ”mukana”.
Charles Morré esiintyi lähinnä kabareissa ja varieteissa, joissa muina esiintyjinä on lähestulkoon aina ollut jonkinsorttista musiikkia, mutta myös esimerkiksi voimailua ja tanssia. Esitysten ilmoitukset ja arviot eivät kerro numeroiden järjestystä, ellei järjestys sitten ole ollut se, missä järjestyksessä esiintyjät on lehti-ilmoituksiin kirjoitettu. Oliko Morrén imitaatioilla orkesterin soittamaa taustamusiikkia? Olisiko Wagner-imitaation taustalla voinut soida jokin Wagnerin sävellys tai olisiko kenraali Mannerheim saanut taakseen marssimusiikkia?
 |
| Esitysilmoitus, jossa Charles Morréa kuvaillaan menestykseksi. Lisäksi huomiona "Uusia persoonallisuuksia: Edv. Grev, Edén, Branting, Bismarck, kenraali Mannerheim ym., ym." Uusi Suomi 1.10.1919 |
Sanattomuutta ei lähteissä mainita, mutta miimiin ja elekieleen viittaavien esiintyjänimikkeiden ja esiintyjien mahdollisen ulkomaalaisuuden perusteella päädyin tutkielmassani johtopäätökseen, että sekä Morrén että Schwartzin esitykset ovat perustuneet vahvasti henkilöiden fyysiseen imitointiin käyttäen ilmeitä, eleitä ja liikkeitä, jolleivat ole olleet kokonaan sanattomia. Miimin määrittelyissä vaatimusta täydelliseen sanattomuuteen ei myöskään ole, joten senkin perusteella näiden miimikoiden esitykset voivat hyvin vastata miimin määritelmään. Pantomiimiesityksiä ne eivät aikakauden kontekstin mukaan olleet.
Täytyy myös pitää mielessä, että se, mitä nykyään pidämme miiminä, perustuu paljolti muiden muassa Étienne Decroux'n (1898–1991), Marcel Marceaun (1923–2007) tai vaikkapa Jacques Lecoqin (1921–1999) tekniikoihin ja tyyleihin, joita ei siis tarkastelemallani ajanjaksolla (1904–1919) vielä ollut kehitelty. Decroux'n kerrotaan nähneen kabareemiimiä nuorena Pariisissa.
Mielestäni lähteiden avulla saa muodostettua tyydyttävän mielikuvan siitä, millaisia Charles Morrén ja Herra Schwartzin esitykset olivat. Aukkokohdat täyttäköön mielikuvitus!
*Antiikin kreikkalaisten näytelmien esiintyjä mimos tanssi, lauloi, teki akrobaattisia temppuja ja käytti sekä puhuttua kieltä että elekieltä kuvittaakseen esitystä. Mimos on tavattu kääntää jäljittelijänä (engl. imitator). Antiikin Roomassa kreikkalainen miimi muotoutui pantomiimiksi, jossa esiintyjä, pantomimos, esitti kuoron laulamat vuorosanat tanssien. Pantos tarkoittaa kaikkea ja mimos siis esiintyjää, eli pantomiimi tarkoitti kaiken esittäjää. Pantomiimin esiintyjä ei itse käyttänyt puhetta. Sanat juontavat juurensa kreikan mimesis-sanaan. Mimesis on usein käännetty (luonnon) jäljittelyksi, mutta nykytutkimus ehdottaa sille laajempaa merkitystä, kuten esittämistä, ilmaisemista tai representaatiota. Esiintyjänä mimoksen voidaan näin ajatella olevan enemmän kuin jäljittelijä.
Kommentit
Lähetä kommentti