Commedia dell'arte ja saksaa nopeasti
Commedia dell'arte syntyi Italiassa 1500-luvulla. Commedia dell'arten (myöhemmin vain commedia) näytelmät olivat improvisoituja ja niissä oli vuorosanojen lisäksi paljon kehollista ilmaisua. Näyttelijät käyttivät puolinaamioita ja näytelmien perushahmojen väliset suhteet olivat ennalta määrätyt. Hahmoista tunnetuin lienee Arlecchino, Harlekiini, tuo narrimainen hovipalvelija.
Miimiopintoihini Berliinissä kuului commedia dell'arte -kurssi ja ajattelinkin, että historianluennon sijaan kerron omakohtaisia kokemuksia commediasta ja mitä hyötyä siitä on ollut. Sattuipa niin hauskasti, että commedian kurssi oli heti ensimmäisenä syksynäni.
Kurssin aluksi teimme paljon fyysisiä harjoituksia, joissa mm. pareittain opettelimme astumaan esiin omalla vuorolla ja toisaalta odottamaan aktiivisesti omaa vuoroa. Esimerkiksi siis niin, että parit seisovat nenät vastakkain ja vuorotellen kääntyvät yleisöä kohti kertomaan asiansa. Harjoittelimme paljon selkärangan aaltomaisia liikkeitä, joiden avulla pystyimme reagoimaan fyysisesti eri tavoin eri tilanteisiin. Harjoittelimme tarkkoja pään liikkeitä ja ”nenäjohtoista” liikkumista.
Paljon aikaa käytimme naamioiden kanssa. Meillä taisi olla kymmenisen erilaista naamiota, joista jokaisen hahmolla tuli olla erilainen olemus, tyyli ja status. Kurssi oli ensimmäinen kerta, kun työskentelin naamioiden kanssa ja hauskaahan se oli! Eri hahmojen luominen oli hauskaa ja vaativaa, jokaisella kun piti tosiaan olla erilainen ulkoinen olemus ja liikkumis- ja puhetyyli. Niistä harjoituksista on ollut valtavasti hyötyä kurssin jälkeenkin hahmojen luomisessa.
Aika pian rupesimme puhumaan vuorosanoja siansaksaksi, mahdollisimman elävästi ja nopeasti tietenkin! Jossain vaiheessa opettaja antoi meille vaivihkaa vuorosanoja ihan oikeaksi saksaksi - mahdollisimman elävästi ja nopeasti! - ja siitähän meidän ulkomaalaisten opiskelijoiden ilo irtosi. Meitä oli siinä vaiheessa neljä ulkomaalaista opiskelijaa, joilla kaikilla oli eri äidinkieli. Muilta opiskelijoilta vaati melkoisen paljon kärsivällisyyttä meidän kanssamme, kun eivät nyt nuo vuorosanat hirveän hyvin jääneet mieleen... Hyvää saksan puhumisen harjoitusta se ainakin oli, vielä kun olisi ymmärtänyt mitä puhui, heh!
Syksyn edetessä aloimme pikku hiljaa saada aina vain enemmän ja enemmän vuorosanoja opeteltavaksemme, kunnes opettaja paljasti, että näistä materiaaleista sitten teemme lukukauden päättävän esityksen. Esityksen! Saksaksi! Tiesinhän toki, että jouluksi teemme jonkun esityksen, mutta en ollut tajunnut, että juuri tästä kurssista... Apua!
Onneksi liikkuminen ja kehollinen ilmaisu oli minulla jo hyvin hallussa, koska vuorosanojen opettelemiseen tosiaankin meni paljon aikaa, vielä kun vuorosanojen olisi pitänyt tulla ulos suusta todella nopealla tempolla kunnon commedia dell'arten tyyliin. Tuli mieleen ala-asteen saksan tunnit, joissa opetellut runot ja lorut ovat edelleenkin mielessä. Mieleenhän noistakin vuorosanoista osa on jäänyt. Ach, der arme Junge, er tut mir so leid...
Lopulta valmistelimme esitykseen muutaman lyhyen, toisistaan irrallisen numeron sekä yhden pidemmän näytelmän. Itse pääsin esiintymään kahteen eri duoon: toisessa esitin Il Dottorea, isomahaista korkean statuksen omaavaa tohtoria, toisessa Columbinaa, höpsöä palvelijatarta. Näytelmässä minulla oli melko pieni rooli, hahmon nimeä en nyt edes muista. Il Dottorena sain esitystä edeltävänä päivänä vielä monologin harjoiteltavaksi. Ensin meinasin kieltäytyä, kun aikaa oli niin vähän, mutta sitten päätin että minähän muuten opettelen tämän. Ja opin! Columbina-Arlecchino-duon oli tarkoitus olla improvisoitu kohtaus, mutta kyllä me rehellisyyden nimissä aika pitkälti vastanäyttelijän kanssa sovimme, mitä sanotaan. Pientä impron varaa siinä oli, ja tiedä sitten, nauroiko yleisö sille, että olimme hauskoja vai sille, että puhuin saksaksi ihan mitä sattuu...
Ajattelin, että näistä kun selvisin, niin selviän jatkossa ihan mistä vain!
Jälkeenpäin ajateltuna commedian kurssi oli yksi hyödyllisimmistä kursseista, jos ihan miimitekniikan kursseja ei oteta mukaan. Hahmojen luominen, hahmojen välisten suhteiden esittäminen fyysisesti (statukset), duo- ja ryhmätyöskentely, naamiotyöskentely... Kaikki tärkeitä osa-alueita miimissä.
Kreikkalaista ja roomalaista historiaa -kirjoituksessani mainitsinkin, että miimiin on myöhemmin tullut vaikutteita commediasta, mutta se taitaa olla taas uuden kirjoituksen paikka.
Miimiopintoihini Berliinissä kuului commedia dell'arte -kurssi ja ajattelinkin, että historianluennon sijaan kerron omakohtaisia kokemuksia commediasta ja mitä hyötyä siitä on ollut. Sattuipa niin hauskasti, että commedian kurssi oli heti ensimmäisenä syksynäni.
Kurssin aluksi teimme paljon fyysisiä harjoituksia, joissa mm. pareittain opettelimme astumaan esiin omalla vuorolla ja toisaalta odottamaan aktiivisesti omaa vuoroa. Esimerkiksi siis niin, että parit seisovat nenät vastakkain ja vuorotellen kääntyvät yleisöä kohti kertomaan asiansa. Harjoittelimme paljon selkärangan aaltomaisia liikkeitä, joiden avulla pystyimme reagoimaan fyysisesti eri tavoin eri tilanteisiin. Harjoittelimme tarkkoja pään liikkeitä ja ”nenäjohtoista” liikkumista.
Paljon aikaa käytimme naamioiden kanssa. Meillä taisi olla kymmenisen erilaista naamiota, joista jokaisen hahmolla tuli olla erilainen olemus, tyyli ja status. Kurssi oli ensimmäinen kerta, kun työskentelin naamioiden kanssa ja hauskaahan se oli! Eri hahmojen luominen oli hauskaa ja vaativaa, jokaisella kun piti tosiaan olla erilainen ulkoinen olemus ja liikkumis- ja puhetyyli. Niistä harjoituksista on ollut valtavasti hyötyä kurssin jälkeenkin hahmojen luomisessa.
 |
| Commedia dell'arte -naamioita |
 |
| Siitä sitten opettelemaan. |
Syksyn edetessä aloimme pikku hiljaa saada aina vain enemmän ja enemmän vuorosanoja opeteltavaksemme, kunnes opettaja paljasti, että näistä materiaaleista sitten teemme lukukauden päättävän esityksen. Esityksen! Saksaksi! Tiesinhän toki, että jouluksi teemme jonkun esityksen, mutta en ollut tajunnut, että juuri tästä kurssista... Apua!
Onneksi liikkuminen ja kehollinen ilmaisu oli minulla jo hyvin hallussa, koska vuorosanojen opettelemiseen tosiaankin meni paljon aikaa, vielä kun vuorosanojen olisi pitänyt tulla ulos suusta todella nopealla tempolla kunnon commedia dell'arten tyyliin. Tuli mieleen ala-asteen saksan tunnit, joissa opetellut runot ja lorut ovat edelleenkin mielessä. Mieleenhän noistakin vuorosanoista osa on jäänyt. Ach, der arme Junge, er tut mir so leid...
 |
| Näyttämötreenit. Valitettavasti silloin ei tullut otettua paljoa kuvia, niin ei ole tämän kummempaa todistetta :) |
Lopulta valmistelimme esitykseen muutaman lyhyen, toisistaan irrallisen numeron sekä yhden pidemmän näytelmän. Itse pääsin esiintymään kahteen eri duoon: toisessa esitin Il Dottorea, isomahaista korkean statuksen omaavaa tohtoria, toisessa Columbinaa, höpsöä palvelijatarta. Näytelmässä minulla oli melko pieni rooli, hahmon nimeä en nyt edes muista. Il Dottorena sain esitystä edeltävänä päivänä vielä monologin harjoiteltavaksi. Ensin meinasin kieltäytyä, kun aikaa oli niin vähän, mutta sitten päätin että minähän muuten opettelen tämän. Ja opin! Columbina-Arlecchino-duon oli tarkoitus olla improvisoitu kohtaus, mutta kyllä me rehellisyyden nimissä aika pitkälti vastanäyttelijän kanssa sovimme, mitä sanotaan. Pientä impron varaa siinä oli, ja tiedä sitten, nauroiko yleisö sille, että olimme hauskoja vai sille, että puhuin saksaksi ihan mitä sattuu...
Ajattelin, että näistä kun selvisin, niin selviän jatkossa ihan mistä vain!
Jälkeenpäin ajateltuna commedian kurssi oli yksi hyödyllisimmistä kursseista, jos ihan miimitekniikan kursseja ei oteta mukaan. Hahmojen luominen, hahmojen välisten suhteiden esittäminen fyysisesti (statukset), duo- ja ryhmätyöskentely, naamiotyöskentely... Kaikki tärkeitä osa-alueita miimissä.
Kreikkalaista ja roomalaista historiaa -kirjoituksessani mainitsinkin, että miimiin on myöhemmin tullut vaikutteita commediasta, mutta se taitaa olla taas uuden kirjoituksen paikka.
Kommentit
Lähetä kommentti